Päivi Närhi

Olen Oulun yliopistosta vuonna 1996 valmistunut puheterapeutti (FM). Suurimman osan työurastani olen toiminut kehitysvammasektorilla kuntoutustutkimuksia ja -suunnitelmia tekevässä työryhmässä. Lisäksi olen työskennellyt puheterapeuttina yksityisissä terapia-alan yrityksissä noin viisi vuotta sekä kaksi vuotta yliopisto-opettajana Oulun yliopiston logopedian laitoksella. Vuosien saatossa olen saanut toteuttaa kaiken ikäisten ihmisten kuntoutusta; urani alkuvaiheessa keskityin aikuisneurologisiin asiakkaisiin nykyään lapsiasiakkaiden ollessa suurempana asiakasryhmänäni. Kliinisen puheterapiatyön lisäksi olen toiminut myös kouluttajana sekä tiiminvetäjä-esimiehenä.

Etäpuheterapian olen kokenut erittäin toimivaksi ja tulokselliseksi niin lapsille kuin aikuisillekin ja haluankin jatkossa olla kehittämässä näitä käytäntöjä Suomen kuntoutuskentällä. Tähän saan mahdollisuuden nyt tarjotessani puheterapiapalveluita alihankintana Sanapolku Oy:lle.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation pulmat ovat olleet erityisenä mielenkiinnon kohteenani, minkä lisäksi minulla on erityisosaamista puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä. Onnistumisen kokemuksia on tullut erityisesti silloin, kun olen saanut henkilön tulemaan vuorovaikutukseen, ja löydämme toimivat kommunikaatiomenetelmät yhteistyössä hänen lähi-ihmistensä kanssa. Työskentelen mielelläni kaiken ikäisten asiakkaiden kanssa.

Edelleen haluan opiskella ja oppia lisää, mistä pidän huolen osallistumalla säännöllisesti alamme täydennyskoulutuksiin.

Koulutukset

  • Ensiapukoulutus EA1
  • Viittomakielen peruskurssi
  • Viittomakielen intensiivikurssi II
  • Autistisen lapsen varhaiskuntoutus – koulutus ammattihenkilöille
  • Vaikeavammaisten kuntoutussuunnitelmat ja niiden laadinta
  • HÄH? Kuulohahmotus – miten tutkin ja kuntoutan?
  • Toimivan kommunikointimateriaalin suunnittelu ja käyttö
  • Kuntoutustiede
  • Certificate of achievement training of Autism Diagnostic Observation Schedule (ADOS), IRR-pätevyys
  • Oulun yliopiston logopedian alan tutkimusseminaari
  • Arvoitukselliset aistit oppimisen ja tunne-elämän perustana
  • "Puhetta puheesta” - Puheen motoriset perusvalmiudet, verbaalinen dyspraksia ja sen kuntoutus
  • Lasten ja nuorten puheen ja kielen arviointi ja mittaaminen
  • Aitoon vuorovaikutukseen vaihtoehtoisesti kommunikoimalla
  • Autismin kirjo – Nykytietoa neurologian ja psykiatrian viitekehyksessä
  • GAS (Goal Attainment Scaling)
  • Sosiaalinen kommunikaatio. Arvioinnista toimivaan kuntoutukseen, opetukseen ja ohjaukseen
  • Lapsi toimijana – Miten voimme yhdessä tukea lapsen osallisuutta arjessa?
  • Ero ikätasoon kasvanut – kehitysvammaisuuden huomioiminen kuntoutuksessa ja opetuksessa
  • Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus
  • Kaksi- ja monikielisyys puheterapeutin näkökulmasta
  • Yhteisön ohjaus
  • Ilo oppia! Huonokuuloinen lapsi päivähoidossa
  • Autismin kirjon vaikeudet puheterapeutin näkökulmasta
  • Arviointi puheterapiakuntoutuksen perustana
  • Lasten puhemotoristen taitojen arviointi ja kuntoutus
  • Puheen sujuvuuden hallinnan keinot änkytysterapiassa

Kielitaito: Tarjoan puheterapiaa suomeksi. 

Kommunikaatiokeinot: Kuvat, tukiviittomat, puhelaitteet

Seuraa meitä

Laskutustiedot

Operaattori:
Apix Messaging Oy (003723327487)
Verkkolaskutusosoite:
003725675143

Huomioittehan, että mikäli käytössänne on jokin seuraavista operaattoreista verkkolaskun lähettämiseen: Danske Bank Oyj, Handelsbanken, Paikallisosuuspankit tai Säästöpankit, tulee teidän käyttää Apixin verkkolaskuosoitteenamme seuraavaa osoitetta: verkkolaskuosoite: 003723327487 ja operaattoritunnus: DABAFIHH.

Mikäli ette voi lähettää verkkolaskuja, pyydämme lähettämään paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Sanapolku Oy (Apix skannauspalvelu) PL 16112 00021 LASKUTUS

Sanapolku Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sanapolku Oy

Y-tunnus: 2567514-3

Sanapolku Oy tarjoaa etäpuheterapiaa, puheterapiaa ja työnohjausta sekä koulutusta ympäri Suomen.

Toimipisteet

Kuopio

Asemakatu 20 A1, 70100 Kuopio
050 379 2314

Lahti

Askonkatu 9, 15100 Lahti
044 055 6030

Helsinki

Malmin kauppatie 8 B, 00700 Helsinki
044 594 8757

Iisalmi

Riistakatu 5 A, 4.krs., 74100 Iisalmi
044 705 1961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.